maanantai 26. toukokuuta 2014

Ginin luona Saksassa

Reissu takana ja nyt pidetään peukut pystyssä,että saadaan pieniä paimenkoiran alkuja maailmaan heinäkuun viimeisellä viikolla :) Lou on siis astutettu Ginillä 24 & 25.5.

Reissuun lähdettiin Hanna-Kaisan kanssa lauantaina 24.5 aamuyöstä jolloin ajeltiin Helsinki-Vantaalle josta lentomme Frankfurtiin lähti. Voinen sanoa,että omistajaa jännitti lentäminen enemmän kuin koiraa ;) Kaikki sujui kentällä enemmän kuin hyvin ja lentokentän henkilökunta saa kiitosta toiminnastaan (toisin kuin paluumatkalla toisessa päässä,mutta palataan siihen myöhemmin). 

Siellä se ny menee:


Frankfurtin päässä oli iloinen koira vastassa :)



Frankfurttiin päästyämme nappasimme vuokra-auton allemme ja suuntana Waghäusel jossa Chris & Biggy sekä tottakai Gin jo meitä odottivat. Kuulumisten vaihdon jälkeen päätimme kokeilla astutusta ensimmäisen kerran ja eipä siinä sen kummempia ongelmia ollut :) Toinen kerta jätettiin seuraavalle päivälle ja menimme hetkeksi lepäämään jonka jälkeen lähdin LouLoun kanssa lenkille katselemaan Saksan kauniita maisemia. Loppuilta sujuikin grillauksen, hyvän juoman ja keskustelun merkeissä.

Pariskunnan yhteispotretti, kokoeroa jonkinverran:



Aamulla kun lähdin käymään LouLoun kanssa aamulenkillä läheisellä peltotiellä/kävelyreiteillä jokainen vastaantulija toivotti hyvät huomenet, eipä tuollaista täällä kotosuomessa tapahdu ;) . Toinenkin astutus saatiin onnistumaan ennen lähtöämme, jonka jälkeen syötiin ja lähdettiin kohti Frankfurtin lentokenttää.

Muutama kuva Ginistä ennen lähtöämme kotia kohti:





Kentällä olimme hyvissä ajoin ja palautettumme auton suuntasimme lähtöselvitykseen...huoh..lähtöselvityksen nainen ei saanut alkuun laisinkaan kirjattua Lou:ta lennolle, sillä hän oli naputellut vahingossa koiran Hanna-Kaisan nimiin ja konehan irvasi,että koiraa ei ole maksettu :D siinä sitä sitten selviteltiin ja odotettiin, vihdoin päästiin lähtöselvityksestä pois ja viemään Lou bokseineen pikaisesti omaan paikkaansa, tai ainakin näin kuvittelimme..
Kello kävi ja missään ei näkynyt miestä jonka kuului tulla tarkistamaan boksi ja ottamaan koira bokseineen haltuunsa, alkoi siinä pieni tuskanhiki pukkaamaan kun lennon boarding time lähestyi ja kukaan paikalla olevasta lentokenttähenkilökunnasta ei saanut ottaa koiraa vastaan ja kukaan ei myöskään englannin kielen taidoillaan loistanut. 
Vihdoin ja viimein tuli kuitenkin oikea mies paikalle ja ei muuta kuin boksin tarkistus, koira boksiin ja menoksi kohti turvatarkastusta josta yleensä selviää hyvin nopeasti paitsi tälläkertaa :D kentän turvalaitteissa oli jotain häikkää ja laite hälytti jokaisen matkustajan kohdalla, joten päästiin sitten vielä ihan yksityiseen turvatarkastukseen kun myös meidän kohdalla laite alkoi huutamaan, voinen kertoa,että tässä vaiheessa ei paljon naurattanut ;D 

Kaiken tämän säädön ja ihmettelyn jälkeen ehdittiin kuitenkin koneeseen ja pakko oli vielä kaiken häslingin jälkeen varmistaa,että koira on myös varmasti pakattu kyytiin ja olihan se :) 

kotona oltiin viimein noin yhden aikaan yöllä väsyneenä, mutta tyytyväisenä reissuun. Ja kyllä erikoismaininta annettava LouLoulle reissusta, lennot eivät stressanneet, isoilla lentokentillä oltiin kuin kotonaan ja häntä heiluen olisi pitänyt päästä moikkaamaan kaikkia.

Chris otti kuvia Lousta, vähän eri tasoisia kuin omat kuvani ;) 







maanantai 19. toukokuuta 2014

Odottavan aika on pitkä

LouLoun juoksut etenee aikataulussa ja lennot Frankfurtiin on alustavasti varattu loppuviikkoon, odottavan aika on todella todella pitkä...

Päivät ei sentään ole pelkkää odotusta olleet vaan kyllähän sitä on hieman treenattu sekä aksaa,että paimennusta ja eilen vietiin koirien kanssa osa lampaista notkoihin kesätöihin :)


maanantai 12. toukokuuta 2014

Jännitystä ilmassa

Nyt se alkoi, LouLoun juoksu siis :D aamupäivä on kulunut soittelemalla ja järjestelemällä asioita, ensi viikon lopulla todennäköisesti sitten lähdetään ! Käydään ottamassa proget luultavasti ensi viikon alussa, jotta tiedetään missä mennään ja mihin päivään varataan lennot.

Ny Jännittää :D 

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kesän paimennuskisat korkattu

Vappupäivänä oli kauden ensimmäiset paimennuskisat Somerolla. Jäynä kisasi Marikan kanssa ja saivat radan ajettua läpi pistein 48, alkuun ei Jäynä meinannut tajuta missä lampaat ovat,mutta siitä selvittyään pari ajoi kyllä kelpo radan :)

Lou taasen...no,siitä ei jälkipolville paljon kerrottavaa jäänyt. Hakukaari oli oikein mallikas, mutta nostossa meni homma palasiksi. Ei ottanut käskyjä vastaan ja sitten meni kuppi nurin, osasyynä varmastikin se,että jännittää vieläkin jostain syystä tolppaihmisiä, mutta suurempana se,ettei nostoa ole kunnolla opetettu missään vaiheessa. Nyt tuleekin siis stoppisulkeiset ja rakennetaan myös nosto rauhalliseksi ja oikeanlaiseksi, tähän sainkin jo hyviä vinkkejä :) 




Tänään kävin ottamassa pienet treenit pellolla ja muistin ottaa jopa pillinkin mukaan, kaivettiin uusi asenne stoppeihin ja kummasti pillikäskyillä ei stopeissa ollut ongelmaa..Voinee siis olla myös oma äänenkäyttöni kisoissa joka saa herkästi kaaoksen aikaiseksi. 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kakkosiin!

Tänään aamulla ajeltiin Lietoon ATT:lle,luvassa oli LouLoulle kaksi ja Jäynälle kolme starttia. Tuomarina Marjo Heino.

Ekana hyppis Jäynällä,meno oli sujuvaa ja vauhdikasta,mutta...Toiseksi viimeinen rima vähän kolisi ja Joni luuli, että se tuli alas,ajatus hukkui hetkeksi ja muuta ei tarvittu siihen, että viimeisen hypyn rima alas...voi p...5 siis tuloksena.

Hyppiksen jälkeen aksarata,ensin Lou, nolla oli tarjottimella kunnes ohjaaja itse päätti ohjata koiran viimeisen hypyn ohi ;) Siitä siis vitonen. Jäynä possuili toisella radalla,kontakteista ei tietoakaan ja Joni lopetti kesken kun meinasi Jäyniksen kuppi mennä nurin.

Viimeisellä aksaradalla se sitten tuli,se viimeinen nolla ykkösistä meinaan :D Sijoitus 2. Nyt tarvinnee hieman katsella josko ehtis korkkaamaan kakkoset vielä ennen juoksun alkua. Jäynikselle jälleen 5,pieni pyörähdys putken suulla,mutta muuten hyvää menoa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Paimennusta & Mutakylpyjä

Saatiin mukavia vieraita kun Sabina ajeli Loun veljen Ukon & Jerikon kanssa kyläilemään ja treenailemaan lampailla. Otettiin poispäinajoa sekä jakotreeniä Loun kanssa ja Jäynäkin pääsi kertaalleen treenimään. Videotakin onnistuttiin kuvaamaan, lopussa jakotreeni tai melkeinpä oikeastaan single





Treenien jälkeen olikin vuorossa mutakylpy, kuvat kertonevat kaiken,ensin yksi kuva ennen kylpyä



Ja sitten mutakuviin...






Ukkokin hankki itselleen mutanaamion



lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kiirettä pitää

Pari viikkoa on mennyt hyvin vauhdikkaasti, kaikki uuhet ovat nyt saaneet karitsansa ja lopullinen saldo oli 17 pientä bäätä, kyllä on nyt hulinaa lampolassa. Onneksi kuitenkin pellot alkavat vihertää ja saadaan joukkio hajautettua piakkoin laitumille. Lisäksi pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä,että LouLoun juoksut lähestyvät, poikia liehitellään ja merkkailla pitää. Eletään siis jännittäviä aikoja ja useammassakin paikassa juoksuja jo kovin odotellaan ;)

Tänään otin pienen porukan tyhjiksi jääneitä uuhia laitumelle ja tein pikatreenin LouLoun kanssa, treeni ei ollut pituudella pilattu,mutta sitäkin parempi,sillä lampaat olivat liukkaalla tuulella ja Lou sai tehdä ihan tosissaan hommia,seassa oli muutama uusikin lammas jotka toivat omat haasteensa treeniin kokeilemalla koiraa tosissaan. Harmittaa oikein kun piti ottaa videokuvaa treeneistä,mutta jotenkin se unohtui, katsotaan josko seuraavan kerran saisi jotain videollekin.
Tämän vuoden ekat paimennuskisat (ja ehkä myös vuoden ainoat LouLoulle) ovat jo vappuna ja siellä sitten katsotaan missä mennään. Molemmat koirat on sinne ilmoitettu, samoin myös Helatorstaina Mahnalaan jossa on kauden ensimmäiset SBCAK:n alaiset paimennuskisat.

Agilityakin on ehditty reenimään ja kisoihinkin on ilmoja laitettu, saas kattoo miten kisoissa sitten menee kun takana on useammat loistavasti menneet treenit :) Tässäkin kohtaa voisi todeta,että miksi,voi miksi en koskaan muista ottaa videota treeneistä...