torstai 22. joulukuuta 2016

Mennyttä ja tulevaa

Vuosi alkaa lähenemään loppuaan ja on aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta ja suunnata katseita myös tulevaan.

2016 ?

Louhi sai paimennuksessa PPR1 ja PAIM1 eli menolipun 2-luokkaan ,kerran taidettiin agilityssakin startata ennen pentuja.

Myyn kanssa startattiin paimennuskokeissa ja saatiin PPR1 ja PAIM1. Agilitya treenattiin myös.

Jäynä on autellut lampailla ja treenaillut agilitya, kisakentille asti ei ehditty.

Ja viimeisimpänä Metka joka palasi 9 vko:n iässä takaisin kotiin ja vähän kuin vahingossa tänne myös jäi. Tuntuu mukavalta ja järkevältä pennulta.

Muutenkin vuosi 2016 oli onnistunut. Reissuja,kisoja,treenejä,onnistumisia (sekä epäonnistumisia) ja mukavia ihmisiä niin vanhoja kuin uusiakin :)


2017 ?

Paimennuskausi startataan kunnolla alkuun maaliskuussa jo melkein perinteeksi muodostuneella reissulla Suomen rajojen ulkopuolelle ja luvassa on muutenkin paimennuskursseja ihan täällä kotimaan kamarallakin. Myyn kanssa startataan 2-luokassa paimennuksessa, ehkä myös Louhen. Jäynä auttelee kotona.

Agilityssa koitetaan palata kisakentille ja jos Myy pääsisi aloittamaan virallisen kisauransa sillä saralla.

Metkan tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu ainakin lampaat, katsotaan josko agilityakin hieman.

Myylle on myös suunnitelmissa pennut vuoden lopulla,

Ja ensisijaisesti tietenkin toivotaan,että niin omat kuin kasvatitkin pysyisivät terveinä ensi vuonna :)



Kasvattien kuulumisia:

K-pentue:

Kip aloitti kisaamisen agilityssa ja sai menolipun 2-luokkaan. Lisäksi suoritti BH-kokeen hyväksytysti.

Kerttu aloitti myös kisauransa agilityssa, vielä ei nollia ole tullut,mutta kaikki aikanaan

Musti suoritti BH kokeen hyväksytysti

Sutki työskentelee naudoilla ja sivuharrastuksena tokosta TK1

Kaisla on parannellut tod.näk. keväällä tapahtuneen puomilta tippumisen seurauksena saamaansa hauislihaksen kiinnitysjänteen rasitusvammaa, toivotaan ensi vuodesta parempaa!

Lulu auttelee omistajiaan lampaiden kanssa ja Ässä viettää vauhdikasta elämää pohjoisessa.

M-pennut näkivät päivänvalon syyskuussa ja pennuilla on mennyt mukavasti uusissa kodeissaan, on mm.opeteltu agilityn alkeita ja haisteltu lampolan tunnelmaa. Tulevaisuus näyttää mitä näistä kasvaakaan.