Pentukurssillakin on käyty Myyn kanssa jo kolme kertaa,pääasia tuossa pentukurssissa on,että maalaistollo näkee erilaisia koiria ja pääsee treenailemaan hieman häiriössäkin. Pennut ovat tosiaan jo 16 viikon ikäisiä ja Myy on ehtinyt kunnostautumaan tuhoamalla tuolinjalkoja,pöydän ja tehnyt erinäisiä muita pieniä askareita ;) vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntuu riittävän ja ääniskaala on laaja,juurikaan ei haukuta,mutta ulvotaan,vingutaan ja "lauletaan" sitäkin enemmän,hassu pentu :) Myy muistuttaakin monissa asioissa isoäitiään Astraa, Lou oli pentuna melko kiltti, eikä tuhonnutkaan juuri mitään. Eilen käytiin Myyn kanssa ottamassa toinen rokotus ja samalla puntari näytti painoa olevan 8,7 kg,aika pieni sintti siis. Samalla Lou pääsi Tuijan hierottavaksi ja ihmeen paljon jumia vielä mammalomasta oli vaikka kuukausi sitten hierottiin ensimmäisen kerran pentujen jälkeen, josko sitä kuitenkin uskaltaisi katsella loppuvuoden agilitykisoja sillä silmällä,että kisaamaan päästäisiin. Jäyniskin on huilinut kisoista taas hetken ja tarveis pojillekin joitain kisoja katsella.
Paimenneltu ollaan todella vähän,laiskuus on selvästi iskenyt,eikä millään jaksaisi ottaa lampaita pellolle :D pitäisi kyllä skarpata ja alkaa treenaamaan,sillä ensi huhtikuuksi on buukattu kolmen päivän paimennusreissu Norjaan,alustavan suunnitelman mukaan Lou ja Myy pääsevät reissuun, Myykin alkaa silloin olemaan sopivassa iässä, että hieman pystyy jotain tekemään. Lammaskatras on vähentynyt reiluun kahteenkymmeneen kun ensimmäinen teuraskuorma lähti muutama viikko sitten.
Muutama kuvakin on tullut otettua,vaikka tuntuukin ettei aurinko paista ollenkaan