Huh, ny on eletty niin jännittäviä aikoja Lou:n pentuprojektin suhteen ettei tosikaan,tässä hieman kertomusta kuluneelta viikolta.
Lennettiin siis Saksaan Hampuriin viime perjantaiaamuna 22.1, Lou vietti 4-vuotis syntymäpäiviään hieman erilaisella kaupunkilomalla ;) Pariskunta tykästyi toisiinsa heti tavattuaan lentokentällä,mutta todellisia yrityksiä astumiselle ei tullut illan eikä seuraavan päivän aikana ja päädyttiinkin lauantaina ottamaan proge joka olikin yllättävän alhainen. Sunnuntaiksi oli meille varattu lennot takaisin Suomeen ja siinä pyöriteltiin erilaisia vaihtoehtoja, Monin omistaja ehdotti,että Lou voi jäädä heidän luokseen ja hetken (jos toisenkin) asiaa mietittyäni päätin,että se on paras vaihtoehto joten Lou jäi miehelään ja me lensimme takaisin Suomeen sunnuntai-illalla. Päätöksen teki melko helpoksi se,että Lou on erittäin helppo ja tervepäinen koira ,tiesin ettei ongelmia tulisi vaikka se jäisikin vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten luo :) Viikonlopun aikana sain tutustua Moniin paremmin yhteisten lenkkien muodossa ja ihastuin Moniin erittäin paljon, se on erittäin tervepäinen,fiksu uros joka ei turhia hötkyile.
Koko alkuviikko jännitettiin ja olin jo vaipua epätoivoon kunnes viimein eilen torstaina (17.juoksupäivä) sain viestin,että astuminen oli onnistunut ! :D Voi sitä helpotuksen ja ilon määrää viestin saapuessa, nyt sitten alkaakin piinaviikot, ultraan vien Loun helmikuun lopulla ja jos matkustajia on kyydissä niin pennut syntyisivät viikolla 13.
Huomenna lauantaina Joni lentää sitten Saksaan hakemaan Lou:n kotiin, onni on myös mies joka ymmärtää tämän akan mielenliikkeitä ja on valmis lentämään edestakaisin kun itse en töiden puolesta olisi päässyt lähtemään.
Muutama kuva pariskunnasta viime viikonlopulta:
perjantai 29. tammikuuta 2016
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Juoksut alkoivat
Lou:n juoksu alkoi vihdoin maanantaina 11.1 ja ensi viikolla lähdetään reissuun. Jottei liian helpoksi mene niin uros meni vaihtoon vielä kerran. Sain sellaisen tilaisuuden ettei sitä vain voinut olla käyttämättä :)
perjantai 1. tammikuuta 2016
2016
Vuosi vaihtui kuin varkain ja meillä otettiin hyvinkin rauhallisesti, onni on koirat jotka eivät reagoi pamauksiin millään tavalla ja Uuden vuoden aatto on vain päivä muiden joukossa :)
Nythän kuuluisi tavoitteita asettaa hurjasti,luvata sitä tätä ja tuota sekä luoda itselleen niin paljon odotuksia,että lopulta on burn outin partaalla ja rakas harrastus muuttuisi pakkopullaksi.
Me jätetään ne tulostavoitteet ja menestyksen metsästys hullun kiilto silmissä muiden harteille,tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee ja harrastamisen pitäisi olla ennenkaikkea mukavaa eikä niin,että verenmaku suussa mennään eteenpäin tajuamatta sitä ettei tärkeintä ole määränpää vaan matka joka kuljetaan.
Vuosi 2016 tuo toivottavasti tullessaan Lou:n toiset pennut (kunhan ne juoksut nyt vain alkaisivat..), toivon uuden vuoden tuovan myös hienoja hetkiä harrastusten parissa, uuden oppimista ja mukavia reissuja, tottakai myös sen,että niin koirat kuin me ihmisetkin pysyisimme terveinä. Kisataan mitä kisataan ja jos ei kisata niin sitten ei. Vuoden alkupuolella saadaan myös karitsoja,sillä rouvat lampolassa alkavat olemaan jo "hivenen" pyöreitä :D
Tämän kuvan myötä vauhdikasta vuotta 2016 !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)