Meillä arki pyörii parhaillaan aika vahvasti pentujen ympärillä. Ne kasvavat silmissä ja ovatkin melkoisia riiviöitä jo :) Vieraita on käynyt paljon ja meno vaan kiihtyy viikkojen kuluessa. Kaikille pennuille on jo kotikin tiedossa, paljon oli kyselyitä ja kaikille halukkaille ei pentua riittänyt.
Lou:n veli Ukko oli meillä hoidosssa viime viikon ke-pe,kun kisasin sen kanssa Somerolla SKL:n paimennuskokeissa, perjantaina saatiin hienosti rata läpi ja Ukolle nimen eteen tunnus PPR1, pisteitä olisi ropissut enemmänkin jos ohjaaja olisi pysynyt linjoilla ;)
Sisko ja sen veli :
AstraSweppuista Simo pääsi viikonloppuna hienosti läpi Vesipelastuksen soveltuvuuskokeesta, tosi hieno suoritus :) !
maanantai 18. elokuuta 2014
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Jäynis kisaamassa
Viikonloppuna Jäynä palasi pieneltä kisatauolta agilityn pariin kun oma seura järjesti kisat joissa oltiin hommissa koko viikonloppu.
Lauantaina oli Varsinais-Suomen piirimestaruuskisat,joissa Jäynä osallistui Tassujen joukkueeseen, radalta 10 hyvällä ajalla ja joukkue yhteistuloksissa 5/9, samassa joukkueessa kisasi myös Lou:n veli Simo, toisessa Tassujen joukkueessa AstraSweeppuja oli edustamassa Sassa :)
Sunnuntaina Jäynä kisaili Jonin kanssa yhden agilityradan, toisella esteellä hyl. ja loppurata treenin kannalta.
Pennut kasvaa vauhdilla ja kovin harjoitellaan kävelyä,tänään myös Manta kovin raotteli silmiään
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Pennuntuoksua & Jonaksen kurssi
Pennut tänään 1 vrk ja kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin :) Tämän postauksen myötä pentujen elämän seuraaminen siirtyy omaan blogiinsa . Pentujen kotitilanteesta sen verran,että näillä näkymin vapaana on 1 uros sekä 1 narttu.
Pentuhuurujen keskellä osallistuin Jäynän kanssa Somerolla pidettyyn Jonas Gustafssonin paimennuskurssiin, uusia ideoita saatiin ja päälimmäisenä Jäynän kanssa huomioitavaa oma rauhallisuus ja äänenkäyttö. Sain myös pohdittavaa siihen miten lähden etenemään kun pentulaatikossa oleva marsu tulee siihen ikään,että koulutus on ajankohtaista.
Aivot käyvät vielä ylikierroksilla,joten en ala sen tarkemmin avaamaan kurssin antia tähän. Kurssilla oli mukavaa myös se,että Jäyniksen veli,sekä sisko olivat mukana, ovat nämä aika hieno sisarusparvi :)

torstai 24. heinäkuuta 2014
Pentuja maailmaan
Aamulla alkoi viimein päivän petaamisen ja avautumisvaiheen jälkeen putkahdella pentuja maailmaan. Ensimmäinen pentu näki päivänvalon 08:04 jonka jälkeen alkoikin puolentoista tunnin lepohetki ennen loppusakkia.
Suurin osa pennuista on voimakkaita trikkejä, vain kaksi on mustavalkoisia, mutta voi olla,etä trikkimerkit löytyy niiltäkin. Pennut ovat todella tasakokoista sakkia, painoja en saanut kun vaaka ilmoittikin pattereiden olevan loppu, mutta eiköhän pärjätä ilmankin.
Tässä ensimmäiset kuvat pennuista:
TYTÖT
POJAT:
Täällä on sujunut muutenkin rauhaisasti ja LouLou hoitaa pentujaan hyvin äidillisesti

tiistai 22. heinäkuuta 2014
H-hetki lähestyy
Täällä vielä ollaan yhtenä kappaleena, vuorokausia takana ensimmäisestä astutuksesta 59. Sen suurempia merkkejä ei ilmassa vielä ole. Olohan Louloulla alkaa olla tukala,mutta kellä ei olisi kun mittari huitelee lähemmäs 30 asteessa. Lauantaina tulisi täyteen 63vrk,mutta oma veikkaukseni on,että syntyvät jo aikaisemmin. Katsellaan ja odotellaan mitä tuleman pitää :)
torstai 17. heinäkuuta 2014
Porukkaa on kuin meren mutaa
Tänään röntgenissä ja ottamassa toinen herpesrokotus. Painoa oli nyt 20,2 kg eli nelisen kiloa tullut lisää tässä odotellessa.
Tässä todistusaineistoa,vähän alkaa olemaan ahdas tunnelma porukalla ;)
Tässä todistusaineistoa,vähän alkaa olemaan ahdas tunnelma porukalla ;)
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
50 vrk
Eilen käytiin Valkeakoskella vieraisilla LouLoun veljen Ukon luona, paikalla oli myös toinen veli Sisu.Oli taas mukavaa nähdä sisaruksia :)
Jäynä pääsi käymään samalla lampailla Lou:n katsellessa katkerana vieressä ;) Omasta mielestään voisi vielä ihan hyvin paimentaa. Kokeilin samalla myös Ukkoa, joka menikin oikein mallikkaasti,joten ohjaan sitä elokuun paimennuskisoissa, saas nährä miten meitin käy.
Tänään on täynnä 50 vrk ensimmäisestä astutuksesta ja tein vertailukuvan, jotta vähän itsekin hahmottaa kuinka iso maha oikeasti on. Ei meinannut löytyä yhtään kuvaa,jossa Lou on paikallaan,joten hieman huonompi kuva sai luvan kelvata.Klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi.
Lou:n lempipaikka nykyään on marjapuskan juurella...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)