torstai 15. lokakuuta 2015

Terveystuloksia

Nyt on ensimmäisestä pentueesta käynyt virallisissa kuvissa jo 6 pentua. Ja hienoa saldoa pukkaa !

Ässän ja Sutkin viralliset terveystulokset lonkat A/A kyynärät 0/0 ja olat ok, Sutkilta kuvattiin epävirallisesti myös selkä ja sekin oli ok. Terveiden koirien kanssa on hyvä harrastaa :D

Veljekset kesän pentupäivillä:


maanantai 12. lokakuuta 2015

Agilitya ja ensimmäinen Qma paimennuskisoissa

Sunnuntaina oltiin kisaamassa agilitya Liedossa, LouLou:n kanssa korkattiin 2-luokka kolmella radalla,mutta siitä ei jälkipolville jäänyt kerrottavaa, tuloksina 2 x hyl ja viimeiseltä radalta 10 vp, kiitos ohjaajan joka ohjasi viimeisen esteen ohi..0 oli tulossa,mitä tästä taas opimme..ohjaa loppuun saakka ;) Jäynis meni yhden radan ykkösissä ja siitä HYL. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan, eiköhän Lou:n kanssa muutamat kisat ehditä kisaamaan ennen juoksujen alkamista.

Ja sitten hienoon uutiseen! Ensimmäinen Qma on käynyt paimennuskisoissa. Sutki (Qma Kuje) ja Mari kisasivat viikonloppuna Juvalla nautakisojen 1-luokassa ja sunnuntaina ajoivat radan läpi melko haastavilla naudoilla, sijoitus 9/17 ja pisteitä 32/85, ikäähän näillä pennuilla 14 kk joten todella hieno suoritus :)!


lauantai 10. lokakuuta 2015

Uudet suunnitelmat

Nyt on urosasiat selvinneet ja Unkari kutsuu kunhan juoksut alkaa :)

Kotisivuilta voi käydä kurkkimassa lisää tietoa tulevasta yhdistelmästä, mutta tässä pieni video uroksesta:



Videoiden makuun kun päästiin niin otin tuossa yhtenä aamuna hieman videopätkää LouLousta lampailla pitkästä aikaa:




maanantai 5. lokakuuta 2015

Pentusuunnitelmat uusiksi

Tänään sain huonoja uutisia koskien LouLoulle suunniteltua urosta (epilepsia epäily) ja näiden terveyttä koskevien uutisten takia pentusuunnitelmat menevät uusiksi. Tällä hetkellä punnitaan muutamia vaihtoehtoja ja uutisia päivitetään kun urosvalinta on selvä.